Meillä vietettiin viime viikonloppuna ensimmäistä isänpäivää kotona pötkötellen, herkutellen ja rakkaiden seurasta nautiskellen. Meidän kaksikuisen Konstan isää ja paappaa juhlittiin mm. karjalanpaistilla ja tällä täytekakulla. Ensimmäinen kinuskikakkuni, ja todella hyvää oli! Kiitokset vaan anopille karpaloista :)

Pohja:

4 munaa

1 ½ dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

½ dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl kanelia

Täyte:

4 liivatelehteä

2 dl karpaloita

3/4 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

200 g vaniljarahkaa

2 dl kuohukermaa

2 rkl vettä

Kostutus:

noin 1 ½ dl maitoa, johon lisätty ripaus vaniljasokeria

Kinuski:

2 dl kuohukermaa

1 ½ dl fariinisokeria

1 rkl voita

Koristelu:

2 dl kuohukermaa

karpaloita

Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita varovasti muna-sokerivaahtoon. Kaada vuokaan. Paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 30 minuuttia. Leikkaa jäähtynyt kakku kolmeen osaan.

Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Soseuta karpaloita vähän haarukalla. Vaahdota kerma. Lisää vaahdon joukkoon, rahka, karpalosose ja sokerit. Kuumenna vesi kattilassa ja liuota siihen liivatteet. Jäähdytä seosta hieman ja kaada ohuena nauhana täytteeseen.

Kokoa kakku irtopohjavuokaan; ensin kakkulevy, sitten puolet täytteestä, toinen kakkulevy, loput täytteestä ja viimeinen kakkulevy. Kostuta levyt huolellisesti. Peitä vuoka kelmulla ja anna hyytyä yön yli.

Keitä kermaa ja fariinisokeria miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia, kunnes kinuski sakenee. Lisää voi ja siirrä levyltä.

Irrota kakun reunat veitsellä ja kumoa tarjoiluvadille. Kaada ja levitä hieman jäähtynyt kinuski kakun päälle. Koristele reunat kermavaahdolla ja karpaloilla.