Tämä kakku taisi olla tarjolla kun kaksi parhaimmista ystävistäni olivat kylässä muutama viikko sitten. Testasin kakkuun jonkun halpisfirman (x-tra?) valmista 500 g:n mustikkarahkaa, ja lopputulos oli kyllä ihan hyvä, vaikkakin täysin itse tehtynä varmasti olisi ollut vielä parempi! Tein kakun melko pieneen (halkaisija 20 cm) irtopohjavuokaan.

Pohja:

200 g dominokeksejä

80 g voita sulatettuna

Täyte:

2 munaa

4 rkl sokeria

130 g valkosuklaata (1 pandan valkosuklaalevy)

5 liivatelehteä

500 g mustikkarahkaa (tai rahkaa + mustikoita + sokeria)

Murskaa keksit ja sekoita voisulan kanssa tasaiseksi massaksi. Painele irtopohjavuoan pohjalle.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon sulatettu valkosuklaa sekä mustikkarahka. Kiehauta noin 2 rkl vettä, ja liuota liivatelehdet veteen. Kaada jäähtynyt seos ohuena nauhana täytteen joukkoon.

Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä vähintään muutama tunti tai seuraavaan päivään. Koristele mustikoilla tai mansikoilla.